Julkaistu Jätä kommentti

Minkälainen on hyvä logo?

Usein ajatellaan, että logosuunnittelu pitäisi aloittaa pohtimalla mihin käyttötarkoituksiin juuri se oma logo tulee. Mietitään, että logon pitäisi olla sellainen, että se on sopiva esimerkiksi nettisivuille, ikkunateippauksiin ja käyntikorttiin. Tai mitä ajankohtaisia tarpeita sattuukaan olemaan juuri siinä hetkessä.

Yksittäisiä logon käyttökohteita ei kuitenkaan tarvitse ottaa erikseen suunnittelussa huomioon, kunhan muistaa logon helpot perussäännöt. Kun suunnittelet logon näiden ohjeiden mukaan, se toimii ihan missä tilanteessa vain!

Ihan ensin: mikä ylipäätään on logon tarkoitus?

Logon tärkein tehtävä on olla yrityksesi visuaalinen tunniste ja mielikuvan välittäjä. Logo kertoo mitä yrityksesi tekee ja millä tavalla, ja lisäksi logo henkii yrityksesi arvomaailmaa. Logosta välittyy paljon sanatonta informaatiota ja tunnelmaa, mutta sen pitää olla sisäistettävissä sekunnissa. Huolellisella suunnittelulla voit sitten vaikuttaa onko tämä tieto ja tunnelma juuri sellaista mitä haluatkin yrityksestäsi välittyvän, eli tuleeko logosta juuri oikeanlainen mielikuva.

Näillä perusohjeilla syntyy onnistunut logo:

1. KÄYTÄ MAHDOLLISIMMAN VÄHÄN VÄREJÄ

Käytä logossa mielellään vain yhtä tai kahta, ihan maksimissaan kolmea erilaista värisävyä. Käytä tasaisia väripintoja, eli ei liukuvärejä, varjostuksia tai muitakaan efektejä.

Miksi? Mitä selkeämpi väritys logossa on, sitä selkeämpi muistijälki siitä jää. Ja sitä on myös helpompi käyttää monissa eri paikoissa. Esim. brodeerauksessa, painatuksissa, teippauksissa ja ihan kaikkialla logon väri on toistettavissa mahdollisimman samanlaisena kun värityksessä ei ole mitään turhia kikkailuja.

2. TEE LOGOSTA VAIN YKSI VÄRIVERSIO

Erilaisia värivariaatioita erilaisiin tilanteisiin et tarvitse! Ainoat poikkeukset ovat musta ja valkoinen versio. Mustaa voit käyttää silloin kun ei ole mahdollista painattaa värillistä ja valkoista voi käyttää esim. valokuvan päällä vesileiman tavoin.

Miksi? Yrityksesi tunnistetaan myös jo pelkästään väristä, ei vain logosta. Väri jättää todella vahvan mielikuvan ja muistijäljen. Jos käytät erilaisia värivaihtoehtoja, niin tunnistettavuutesi menee vessanpytystä alas. Ihminen hämääntyy, ei ymmärrä että onko tämä nyt sama yritys vai eri yritys. Välttämättä logoasi ei siis edes tunnisteta, sitä ei osata yhdistää yritykseesi ollenkaan, jos käytät erilaisia värejä.

3. LOGON PITÄÄ TOIMIA MYÖS TÄYSIN MUSTAVALKOISENA

Suunnittele logo ensiksi ihan pelkästään mustalla värillä, hio muodot ja suhteet kuntoon ja lisää väri vasta ihan lopuksi.

Miksi? Ensinnäkin varmistat logon selkeyden ja yksinkertaisuuden, joka on tärkeää sen kannalta miten logo hahmotetaan ja miten se jää mieleen. Toinen syy on se, että logo toimii varmuudella myös silloin, kun käytössä on pelkästään musta väri. Kun tunnisteväriä ei ole käytössä, niin logo on kuitenkin tunnistettavissa samaksi merkiksi sen muodosta.

4. LOGON PITÄÄ TOIMIA TOSI PIENESSÄ KOOSSA

Logon pitää olla tunnistettavissa ja luettavissa myös noin senttimetrin korkuisena. Huolehdi siitä, että logossa oleva teksti on luettavissa ja logon kuvio on tunnistettavissa ihan minikokoisena.

Miksi? Logoa pitää välillä pystyä käyttämään pienessä koossa, tämä tilanne tulee väistämättä eteen jossain vaiheessa. Esimerkiksi kynään tai postikortin reunaan ei yksinkertaisesti mahdu isoa painatusta.

5. VALITSE FONTTI HUOLELLA

Muista luettavuus ja selkeys. Mieluummin liian yksinkertainen kuin liian koristeellinen. Mieti minkälainen tunnelma fontissa on, minkälaisia mielikuvia siitä tulee. Fontista pitäisi huokua ammattimaisuus ja sen pitää olla alallesi sopiva. Fontin ja mahdollisen merkin (logossa olevan kuvion) pitää tietysti myös sopia hyvin yhteen, olla samanhenkisiä.

Miksi? Jokaisella fontilla on oma muotokieli, joka vaikuttaa vahvasti koko logon välittämään mielikuvaan. Teksti kannattaa pitää tärkeässä roolissa, jotta logosta pystyy yhdellä silmäyksellä näkemään yrityksen nimen.

6. PIDÄ LOGON ELEMENTIT JA IDEA YKSINKERTAISINA

Logossa olevien elementtien kannattaa olla simppeleitä ja elementtien määrä mahdollisimman pieni. Ihan toimiva kokonaisuus on, että logossa on teksti jollain tietyllä fontilla ja lisäksi visuaalinen merkki aseteltuna tietyllä tavalla. Logoon ei kannata ympätä montaa erilaista ideaa ja elementtiä, vaan mieluummin pitäytyä yhdessä ideassa, ja kahdessa elementissä.

Miksi? Jos logossa on monta erilaista kuviota ja ideaa, se luo enemmän hämmennystä kuin selkeyttä. Monimutkaisuus huonontaa aina mieleenpainuvuutta.

Jos mitään muuta et jaksa hyvän logon ohjeesta muistaa, niin muista edes tämä: yksinkertainen logo jää paremmin mieleen ja se tekee yrityksestäsi tunnistettavan.

YKSINKERTAINEN logo on paras logo.

Julkaistu Jätä kommentti

Tee itse kauniit tulostettavat etikettitarrat

Tässä kirjoituksessa kerron, miten Teeletin tuote-etiketti koki mahtavan muodonmuutoksen. Näitä vinkkejä sinun on helppo soveltaa myös oman etiketin suunnitteluun.

”Etiketissä on pari keskeistä ongelmakohtaa. Se on sävyltään raskas ja kotikutoinen. Toivoisin sen olevan keveämpi ja houkuttelevan helpommin ostamaan ja sopivan myös lahjaksi ihan siltään. Toinen ongelmakohta koskee tekstisisältöjä, jotka ovat turhan insinöörimäiset.”
Tiina / Teeletti

Oli selvää, että etiketti saa kyllä olla yksinkertainen. Jotain ilmettä alkuperäinen etiketti kuitenkin kaipaa, jotta se houkuttelisi ostamaan. Vaikka tuote olisi kuinka hyvä ja laadukas, mutta jos se ei näytä siltä ulospäin, ei sitä kyllä haluta ostaakaan.

Pienillä ideoilla ihmeitä

Lähdetään liikkeelle heti kuvamaailmasta, koska se on selkeästi tässä tärkein asia.

Laitetaan värityskehys etikettiä kuvittamaan:
Kasvikehys 0250 (4,44 € + alv 24 %)

Lisäksi tarvitaan Premium-päivitys, jolla saa oikeuden käyttää värityskuvaa myyntituotteessa:
Premium-päivitys (22€ + alv 24 %)

Kasvikehys voisi olla sillä tavalla aseteltu, että kuvan ulkoreunat menee etiketin yli, eli sen ei tarvitse mahtua siihen kokonaan. Kokeile kuinka paljon sitä kannattaa cropata että näyttää hyvältä. Ja siinä voisi olla mustat reunukset, mitkä vanhassa on, ja kasvikehys menee sitten reunuksen alle.

Alaosan musta palkki voisi olla muuten samalla tavalla, mutta vain matalampi, ja logo paljon pienemmällä.

Kehyksen sisälle sitten muut tekstit. Tuotteen nimi voisi olla isolla, kauniilla ja pehmeällä fontilla. Voisit kokeilla esim. samaa fonttia mikä logossa. Tuotteen lisänimi sitten pienemmällä tuotenimen alla.

Tuotekuvailu sitten kehyksen sisään alempaan puoliskoon. Ja ainekset, alkuperämää yms. ihan pienellä niiden alle. Tee selkeä väli tuotekuvailuun, eli ne olisi omina elementteinä. Valitse tuotekuvailuun ja pikkutekstiin helppolukuinen perusfontti, joka on kuitenkin pehmeä ja tyylikäs. Esimerkiksi Gill Sans on hyvä vaihtoehto ja sopii tähän tuotteeseen oikein mainiosti.

Kaunis teepaketti tarttuu helposti hyllystä mukaan

Tiina kertoo prosessista ja lopputuloksesta: ”Etiketin visualisointi on mörötellyt mielessä jo pidemmän aikaa. Törmäsin ensin Päivin värityskuviin ja sitten Päivin klinikkaan ja siinä oli sellainen houkutteleva kokonaisuus, että teki jo huomattavasti enemmän mieli lähteä työstämishommiin. Visuaalisen ilmeen ja tuoteselosteen teknisen tiedon tiedon yhdistäminen sopuisasti ei aina ole ihan simppeliä, mutta Päivi antoi aloitusvinkit fonteista, asettelusta ja värityskuvakuosista sekä mentoroi ja kannusti matkan varrella. Joku vaan etiketti on nyt aika hieno etiketti. Siihen puettu Teeletin irtotee on nyt kiva antaa asiakkaan kyytiin ja viedä lahjaksi teeystävälle <3.”

Julkaistu Jätä kommentti

Houkutteleva postikortti jaettavaksi myyntitapahtumiin

Kudokkon postikortti on tarkoitettu jaettavaksi myyntitapahtumissa ja tuotteiden ohessa pop-up-myymälöissä.

Suurimpana ongelmana yrittäjällä materiaalien tekemisessä on se, että teksti tuntuu kankealta ja hankalalta upottaa materiaaliin.

Tämä alkuperäinen postikortti ei ole kovin informatiivinen, eikä se oikein houkuttele hakemaan lisätietoa. Tavallaan se on tyylikäs, mutta kuitenkin aika tylsä, eli sitä ei tee mieli säilyttää pitkään.

Miten postikortista saatiin kaunis ja tehokas

Ihan ensimmäisenä otettiin logosta käyttöön perusversio, eli pelkkä musta Kudokko-teksti. Logo on sellaisenaan tosi kaunis, selkeä, yksinkertainen, ja se jää helposti mieleen. Yleensäkään ei kannata logoon lisätä mitään ylimääräisiä härpäkkeitä, ne vain sekoittavat brändimielikuvaa.

Fontiksi suositellaan käytettäväksi vain yhtä, tai maksimissaan kahta, tämä yhtenäisyyden vuoksi. Tähän valittiin tietty fontti, ja tämän jälkeen sitä käytetään kaikissa yrityksen materiaaleissa.

Kuvapuoli alkuperäisessä kortissa on yksinkertaisen kaunis. Mutta kertooko mustan huivin kuva riittävästi, onko se tarpeeksi houkutteleva, herättääkö mielenkiintoa? Muutoksessa ehdotin kokeiltavaksi sellaista kuvaa, missä vaate on ihmisen päällä. Ihminen kuvassa tekee siitä aina mielenkiintoisemman.

Kääntöpuolesta miettiin, että onko sen pakko olla lähettävä postikortti? Kuinka todennäköistä on, että mainospostikortti halutaan lähettää kirjepostina jollekin?

Eli jos tämän lähettämisajatuksen voi hylätä, niin sitten kääntöpuolelle saisi tilaa kirjoittaa vähän infoa ja tehdä kortista muutenkin mielenkiintoisemman.

Kääntöpuolelle valittiin väritettävä kehys, joka tuo kivaa ilmettä:
Verhokehys 0422 2,22€ + alv 24 %

Lisäksi siinä tulee mukana hieman iloa asiakkaalle, koska sen voi värittää. Ja ehkäpä kortti säilytetään sen takia vähän kauemmin ja näin brändin parissa vietetään vähän enemmän aikaa.

Nettisivuilta löytyi hyvä esittelyteksti, ja siitä lyhennetty ja muokattu versio laitettiin kehyksen sisään. Teksti aseteltiin keskitettynä, tarpeeksi ilmavasti.

Alareunaan laitettiin nettisivujen osoite. Se riittää yhteystiedoksi, koska haluttiin nimenomaan ohjata ihmiset nettisivuille.

Postikortti täynnä sielukkuutta

Sielukkailla pellavaneuleilla on nyt sielukas postikortti. Lopputulos on todella harmoninen ja houkutteleva.

”Tämä Ennen & Jälkeen -klinikka oli valtavan hyödyllinen, ja jotain on varmasti iskostunut aivoihin seuraaviakin projekteja varten, en enää tee markkinointimatskuja hätäisesti mentaliteetilla ’kunhan nyt on joku’, vaan käytän aikaa, vaivaa ja Värityskuvakaupan värityskuvia.”
Miina / Kudokko

Julkaistu Jätä kommentti

Esimerkki lämminhenkisestä mainoksesta sekä tee itse -ohjeet

”Mainoksistani puuttuu jokin punainen lanka. Olen värikäs ja pirskahteleva, niinkuin räsymatto, mutta mainoksiin en osaa sitä värikkyyttä laittaa, kun jotenkin pelkään, että menee liian värikkääksi. Hauskuus siis puuttuu mun mainoksista ja sitä sais olla, onhan mulla maailman paras työ ja meillä on hauskaa asiakkaiden kanssa.”
Johanna  / Johannan ArjenApu

Tässä alkuperäisessä mainoksessa on kyllä kaunis ja harmoninen kuva, mutta teksti hukkuu ja kokonaisvaikutelma on harmaa. Ilo ja hauskuus siis puuttuu, ja niitä lähdettiin metsästämään.

Canva-ohjeet mainoksen muokkaamiseen

Mieti ja päätä ensin mikä on brändivärisi? Punasävyistä jos haluaa, niin oranssi voisi olla sopiva. Se on energinen väri, mutta se on myös lempeä, positiivinen, onnellinen, ajattelevainen ja viisas väri, ja se symboloi seurallisuutta ja universaalia rakkautta.

Pirskahtelevaa iloa mainokseen voisi tuoda tämä värityskuva:
Pisaramandala 0412 (3,33€ + alv 24 %)

Asettele se ihan keskelle, niin että se täyttää koko mainoksen alan, eli menee reunoista yli.

Laita sen päälle oranssi (ei hirveän räikeä sävy, sellainen lempeä, mutta joka sopii valokuvan kanssa) laatikko. Laita laatikkoon ihan pikkusen läpinäkyvyyttä, niin että mandala kuultaa sieltä alta kauniisti. Katso mikä näyttää omasta mielestäsi sopivalta.

Sitten lisäät ympyrän mallisen frame-elementin. Asettele tämä ympyrä myös mainoksen keskelle. Ja sen sisään laitat valokuvan, mutta värillisenä.

Kirjoita slogan ympyrän yläpuolelle mustalla, niin että se erottuu varmasti taustasta.

Laita logo oikeaan alakulmaan kuvaympyrän viereen. Jos se ei erotu taustasta kunnolla, niin laita sen taakse valkoinen ympyrä.

Laita yhteystiedot ympyrän alle pienemmällä, keskitettynä.

Lähestyttävä ja lämmin lopputulos

Tästä näkee hyvin sen, miten tärkeää on valita sopiva värisävy. Väri synnyttää vahvasti erilaisia tunnelmia ja mielikuvia.

Muutosprosessi oli hieman mutkikkaampi, mutta tähän laitettiin selvyyden vuoksi vain pääkohdat. Näitä kun noudatat, niin sinäkin saat tehtyä omasta mainoksestasi ihan yhtä hienon!

Johannan sanoin: ”Tätä on ollut todella hauskaa, mutta myös haastavaa tehdä. Aika pienillä asioilla saa ison muutoksen ja nyt on ihanat värit ja mainos houkuttaa tutustumaan lisää palveluihini, eikö? ”

Julkaistu Jätä kommentti

Näin teet tyylikkään flyerin helposti itse

Messuille ja tapahtumiin on kiva olla jaettavaksi jotain konkreettista muistuttamaan yrityksen palveluista.

Voit tehdä ja tulostaa flyerin ihan itse. Annan ohjeet, joilla saat siitä ammattimaisen näköisen ja kaiken lisäksi erottuvan.

Kerron tässä kirjoituksessa, kuinka Teennen flyerista muokattiin kaunis ja toimiva. Kokeile testata näitä ideoita ja vinkkejä myös oman flyerisi suunnitteluun. Sinä osaat ihan varmasti, tämä on hyvin yksinkertainen ohje, mutta lopputulos on tosi tyylikäs!

Tässä ensimmäisessä kuvassa näkyy lähtötilanne.

Flyerin muodonmuutos

Tekstin selkeillä kokoeroilla voit antaa lukijalle vinkin, että mikä kannattaa lukea ensin. Oikeastaan flyerista pitäisi yhdellä silmäyksellä nähdä mistä on kyse, ja kiinnostuksen pitää herätä jo sillä silmäyksellä. Vaikka alkuperäisessä flyerissa on aika vähän tekstiä (mikä on hyvä), niin se on kaikki niin samanarvoista, että lukija ei oikein saa mistään päästä otetta, mikään ei pomppaa, ja sitten hän hämääntyy ja helposti antaa asian vain olla. Eli jää lukematta.

Kumpi on otsikko; ”Kun aika, keinot tai ideat on loppu” vai ”Yrittäjän apu, tuki ja lisäaika!”? Kannattaa päättää mikä on otsikko, ja kirjoittaa se ylimmäiseksi selkeästi isommalla fontilla kuin muu teksti.

Palvelut kannattaa laittaa selkeästi luettelomuotoon ja ne kärsii olla pienemmällä fontilla.

Yhteystiedot voi olla paljon paljon pienemmällä, ne ei kuitenkaan ole pääasia. Ne mahtuvat ihan muutamalle riville, nyt ne vievät turhan paljon tilaa. Plus että yhteystiedoissa voisi olla call-to-action, eli esim. ”Ota yhteyttä:”

Valokuva otuksista on vähän hämmentävä, se ehkä toimisi paremmin piirrettynä. Nimittäin nyt siitä saattaa tulla ensimmäinen mielikuva, että onko tämä joku koriste-esine-esite. Se on hauska kuva sinällään, mutta en oo ihan varma että tuoko se oikealla tavalla esille huumorintajua ja out-of-the-boxia tässä yhteydessä. Ammattimaisen mielikuvan herättäminen on kuitenkin hirmu tärkeää, ja ensi vaikutelman perusteella ihmiset tekevät paljon päätöksiä.

Taustakuvaksi voisi sopia värityskuva Kukkakuosi 0103 (4,44€ + alv 24 %)

Laita värityskuva kaiken taustalle, ja rajaa se haluamallasi tavalla. Flyerin ympärillä voisi olla violetti kehys. Laita palvelut listattuna violetteihin laatikoihin, värityskuvan päälle, jokainen palvelu omassa laatikossa. Teksti valkoisella.

Pidä värimaailma simppelinä: valkoinen-musta-violetti. Ja mikä tärkeintä, värimaailman pitää olla brändin mukainen.

Valmis flyer on kuin ammattilaisen suunnittelema

Lopputulos on hirmu yksinkertainen, mutta hyvin näyttävä, kiinnostava ja kaunis.

Värityskuva tuo flyeriin hauskaa ilmettä ja lisäfunktion, eli sitä voi myös värittää. Ja sen takia flyer pidetään todennäköisemmin pidemmän aikaa tallessa. Kun ihminen värittää kuvaa, niin hän tavallaan samalla hengailee brändisi parissa, ja näin brändi tulee tutuksi.

Sitten kun ihmisellä tulee tarve palveluillesi, niin mieluumminhan hän ostaa tutulta kuin tuntemattomalta. ”Hengailun” takia kokonaisuuden pitää huokua myös ammattimaisuutta ja luotettavuutta.

Tätä flyeriä kyllä kehtaa jakaa messuilla, tapahtumissa ja kaikissa verkostoitumistilaisuuksissa.

”Pääsin aikalailla kreivin aikaan mukaan Ennen & Jälkeen -klinikalle. Omien markkinointimateriaalien tekeminen oli koko ajan jäänyt. Vaihtoehtoja toteutukseen oli liikaa. Lopulta siitä tuli mörkö. Materiaalien teko asiakkailleni oli helppoa, kun näki tilanteen ulkopuolelta.
Sitten tuli hyvinvointimessut, joihin oli pakko tehdä materiaalia. Tein puolessa tunnissa flyerin. En ollut tyytyväinen, totesin vain, että nyt mennään tällä, on edes jotain infoa jossain.
Pääsin klinikalle ja sain arvokkaan ulkopuolisen näkemyksen ja vinkit flyerin sisältöön ja ulkoasuun. Tykästyin värityskuvaan ja sen antamaan ilmeeseen flyerissäni. Takapuolella värityskuva on kokonaisuudessaan.
Olen todella iloinen, miten huippuhienon flyerin klinikan avulla sain itselleni tehtyä. Tärkeintä oli, että joku oli vähän potkimassa, että nyt se mainos kuntoon ja sassiin! Muuten se olisi taas jäänyt.
Suosittelen erittäin lämpimästi klinikkaa. Kuten kuvasta näkyy, muutos oli valtava!”
Elina / Teenne